maanantai 24. syyskuuta 2007

Syksyn tarpeita


Tietysti nyt, kun syksy saapuu, täytyy kurkkia kunnolla lasten vaatekaappeihin, täydennellä puuttuvia kokoja ja samassa tiimellyksessä tietysti vähän omiakin vermeitä päivittää.

Tietysti piti heti tehdä ostoksia eli itselle ja lapsille on hyvissä ajoin hankittu aivan kerrassaan ihanat Crocs Mammoth -kengät eli tuttavallisesti kai nämä ovat mammutit. Kerron lisää sitten, kun käyttökokemuksia tulee...

Viime viikolla tarttui haaviin lapsille housuja, pitkähihaisia t-paitoja ja sen sellaista. ReimaTec on syystakiksi oiva merkki. Sellainen on hyvä hankinta esikoiselle, sillä sama takki käy kyllä sitten kaikille kolmelle. Välillä kovasti harmittaa, kun kaupoissa on niin selkeästi vain tyttövaatteita tai poikavaatteita. Talvivaatteet ovat kovin synkkiä tai sitten tytöille liian sähäkän pinkkejä. Onneksi toisinaan löytyy neutraalimpaa keltaista tai oranssia.

Itselle menin törsäämään vähän Yooxilla nyt lopultakin siihen jakkuun, jota olen kuolannut pitkään. Samalla ostin pari hametta, kun mainostivat -75% alea, eikä tullut toimituskulujakaan. Palauttaminenkin on ilmaista, joten hyvä juttu siis. Miehelle tarttui mukaan kengät, nyt muistaakseni vain 44 euroa, nahkaiset kunnon kengät, ovh. jotain päälle 200 euroa. Toivottavasti on oikea koko!

Olen yrittänyt itselleni löytää Mulberryn laukkua, ebayltä ja huuto.netistäkin. Voisin laittaa samalla kiertoon Jil Sanderin käsilaukun, joka on auttamattoman pieni ihmiselle, joka roudaa laukussaan pikkuautoja, barbin kenkiä ja sensellaista. Nättihän se on, mutta epäkäytännöllinen...
Mitä kautta sen voisin myydä, onko kommentteja? Käsilaukkuosastolta löytyvät Prada ja tietysti pieni Longchamp, mutta se ei kai ole mitenkään harvinainen, kun niitä myydään ruotsinlaivallakin.

Toisaalta, olen kyllä saanut paljon uusia vaatteita vaatekaappiin ihan sillä, että olen saanut painon jo nätisti alle 60 kg eli todentotta edullisin tapa saada uutta vaatetta päälle on laihduttaa: jo löytyy paljon farkkuja sun muuta ihan omasta vaatekaapista.

Ja muita ostoksia? Esikoinen sai nimipäivälahjaksi Playstation 2 -laitteeseen uudet ohjaimet sekä yhden Star Wars -pelin. Ruokaakin ostettiin, samaten australialaista punaviiniä.

Varmasti unohdin taas puolet... täytynee palata myöhemmin.

Ei kommentteja: