maanantai 8. lokakuuta 2007

Muuta shoppailua

... Jos nyt shoppailuksi voi sanoa sitä, että pidensin meidän PlusTV-tilauksemme laskutusjaksoa kuukausilaskutuksesta 6kk välein tapahtuvaksi. Heh. Meillä on tuo PlusTV-kortti ollut heti siitä lähtien kun PlusTV aloitti lähetykset. Ei niinkään sen muun sisällön takia vaan Juniorin takia. Perheen juniorit ovat juuri siinä iässä ja sieltä tuleekin aika paljon ihan sopivaa katsottavaa. Disney Channelia ei täällä Turussa saakaan näkyviin - PÖÖ siitä - mutta Juniori piisaa oikein hyvin.

Tähän asti PlusTV-lasku onkin tullut kerran kuussa, mikä on ihan tarpeettoman usein, mutta nyt sen sai muuttaa 6kk välein tapahtuvaksi ja kaupan päälle tulee vielä Siemensin digiboksi. Kätevää. Jos olisin vaihtanut laskutusjakson 12 kk:ksi, olisi saanut ostaa tallentavan digiboksin satasella. Se näytti niin kälyiseltä boksilta, vain 80 GB tallennustilaa yms, niin en viitsinyt vaivautua. Uusi tallentava digiboksi tarvittaisiin kyllä, sillä kohta 2 v täyttävä Topfield on jo aikansa elänyt, mielestäni. Siihen ei ole vähään aikaan tullut edes päivityksiä se kenkkuilee. Viime torstaina se oli nauhoittanut - anteeksi tallentanut - YLETV1:stä, vaikka ohjelman tiedoissa luki Lost ja kaikki juoniselostuksetkin olivat Lostista ja neloselta. Ihan pimeää, sellaista ei ole ennen sattunut.

Luin kesällä MikroPC-lehden testistä Maximum-digiboksista, tallentavasta, ja se on nyt dreamboksini... Toisaalta pärjäämme ihan hyvin ilmankin, mutta kyllähän se elämänlaatua varmaan kovastikin parantaisi...

lauantai 6. lokakuuta 2007

Ihania ostoksia Yooxilta

Taisin jossain välissä jo kirjoittaakin, että olen kuolannut pitkään yhtä jakkua Yooxilta. No, nyt sitten lähettivät jokin aika sitten mainoskirjeen, jossa kerrottiin kesäalen loppurysäyksestä JA postikuluttomista päivistä. Eikun sitten shoppaamaan...


Miehelleni matkaan lähti ihanat Christian Gualtierin kengät. Ihan tumman ruskeat, melkein mustat. Tosi nätti väri. Kengissä on kunnon ompelut ja mukaan tuli tietty dustbag.


Tässä itselleni Dieselin hame. Tämä on sellaista, sileää, hiukan kiiltäväpintaista kangasta, jossa on nätti ruskea kuvio vihreäsävyisellä pohjalla. Niukan jakun kanssa tosi kiva. Pituus on minulle hiukan pidempi kuin kuvan mallille.

Ja tässä se jakku, Enzo Fusco. Tämä oli tosisuperbonusyllätys. Jakku on PAKSUA kangasta, puuvillaa ja pellavaa ja siinä on suloinen kukkavuori. Napitkin ovat kuolattavan laadukkaat ja iso lappu ilmoitti, että made in Italy eli laatutuote! Tämän sain 48 eurolla, ihan tolkuttoman halpa näin laadukkaaksi.


Tässä toisessa hameessa on jänniä yksityiskohtia, jotka eivät kyllä näy kuvassa. Jälleen nätti hame niukan jakun kanssa, toimistoon, tietty. Miksei iltakäyttöönkin. Merkiltään tämä on Tadaski.

Ensi viikonlopun iltapukujuhliin on kaapissa odottamassa kaksi iltapukuvaihtoehtoa ja niitä sovittelin viikonloppuna. Toinen on ruskeasävyinen iltapuku ja toinen musta, jossa tehosteena viininpunaista. Vähän vierastan paljetteja, mutta kaipa ne sopivat iltapukeutumiseen. Vielä pitäisi löytää niukat iltasandaalit, tosin en osaa kävellä sellaisilla. Ja kampaajakin pitäisi varata.

Kirpparilla näin nätin ruudullisen, vaaleanpunaisen kashmir-villaisen kaulahuivin 12 eurolla, mutta pönttö minä en ostanut sitä. Mahtaakohan se olla enää edes siellä myynnissä, jos käyn myöhemmin kurkkaamassa...

Merkillä ei minulle ole oikeastaan niin kauhean suurta merkitystä, kun vaate on vain laadukas ja nämä tosiaankin olivat. Yooxin toimitukset tulevat nopeasti ja palauttaminen on ilmaista, jos tulee virheostoksia. Minä olen ainakin niin kiireinen shoppaaja, että nämä tulevat kotiin asti nopeammin kuin minä ehtisin kauppaan...